Hyönteisiä lautasella, sirkka-lounas Finnjävelissä

Sain tilaisuuden päästä nauttimaan Finjäveliin mahtavaa maistelulounasta helmikuisena lounashetkenä. Henri Alen tiimeineen oli kehittänyt sirkkoja kasvattavan Entocuben sirkoista maistelumenun Fine dining tyyliin.

Sirkkoja paketissa, oletko kokeillut näitä?

Kauppojen hyllyille on tullut monenlaisia sirkka-tuotteita makkarasta, granolaan, sirkka-suolapähkinöihin ja leipään. Fazerin sirkka-leivän tullessa markkinoille, ensimmäiset erät vietiin käsistä ja kesti hetki, ennen kuin uutta erää saatiin markkinoille. Mistä kumpuaa suomalaisten innostus sirkkoihin? Myös Henri Alen on silminnähden innostunut uudesta raaka-aineesta, onhan hän lähtenyt sijoittajaksi myös Entocubeen, sirkkoja tuottavaan yritykseen.  Alenin mukaan suomalaisessa ruokakulttuurissa ei ole vakiintuneita perinteitä, joten suomalaisen on helppo uskaltaa, kokeilla ja uudistua.

Sirkkojen kasvatusta

Suomalainen Entocube kehittää myös kasvatuskontteja, jotka mahdollistavat tuotannon erilaisissa olosuhteissa. ”Missiomme on ollut poistaa nälänhätä”, toteaa Entocuben toimitusjohtaja Perttu Karjalainen. Tällä hetkellä kasvatus on käsityötä ja työkustannukset ovat vielä suuria, jonka vuoksi sirkkojen kg-hinta on korkea. Eikä niistä mitään lihapullia valmisteta vaan kun niitä käyttää lisukkeena ja pienenä osana ateriaa, kustannukset ovat kohtuulliset. Tavoitteena on kuitenkin myydä sirkkoja joskus jauhelihan tapaan rasioissa vähittäiskaupoissa. Paahdetut sirkat ovat jo myynnissä ravintoloille Heinon tukussa pakasteena. Tukku myy sirkkoja 70 e kilolta, kiloon mahtuu 4 000 sirkkaa. Eli ihan vielä näistä ei valmisteta sirkkapyöryköitä.

Henri Alen haluaa olla etunenässä kehittämässä sirkka-sovelluksia
Entocuben toimitusjohtaja Perttu Karjalainen

Keittiösomisteesta elintarvikkeeksi

Sirkkojen tulo markkinoille on historiallinen hetki. Suomessa on tuotettu sirkkoja jo muutaman vuoden ajan, mutta vasta muutamia kuukausia niitä on saanut virallisesti myydä elintarvikkeeksi. Ennen tätä, sirkkoja myytiin keittiösomisteeksi. Viime syyskuussa Suomi muutti lainsäädännön tulkintaa siitä, että hyönteiset sallittiin elintarvikkeeksi. Näin aivan uusi markkina avautui hyönteisten tuottajille. Tämä on melko historiallista, en muista koska viimeksi olisi tullut aivan uusi raaka-aine markkinoille. Normaalisti täysin uudet raaka-aineet ovat ainesosia, joita käytetään elintarviketeollisuudessa muiden komponenttien ohella, esim. kasviuutteet, sokerit tms. Tällainen uusien elintarvikkeiden markkinoille tulo vaatii useimmiten pitkän EU-prosessin, koska sille täytyy hakea ns. uuselintarvikestatus, jos tuotetta ei ole aiemmin ollut markkinoilla. Tällaisen prosessin on käynyt aikanaan läpi esimerkiksi chiansiemen. Tällä hetkellä sirkkoja saa myydä vain muutamissa EU-maissa, mutta Entocube on jättämässä yhdessä useamman muun EU-maan kanssa EU:n uuselintarvikehakemuksen, josta odotetaan hyväksyntää viimeistään vuoden 2019 aikana. Näin markkina aukeaisi koko Eurooppaan.

 

Rapeita riisi-sirkka-keksejä
Ja mukana myös paahdettuja sirkkoja

Sirkka-taco ruisrieskalla

Sirkka-suolapähkinöitä
Jälkkärinä Sirkka-suklaata, massassa sekä päällä sirkkoja

Rapumainen maku

Suolapähniöiden joukossa sirkan makua tuskin erottaa, mutta muutoin käsiteltynä huomaa selkeästi rapumaisen maun. Henri Alen kertoi heittäneensä sirkat ensimmäisen kerran frittiin ja huomasi, että maku on rapumainen ja maku on sirkan kuoressa. Sen jälkeen he ovat kuivanneet ja jauhaneet sirkkoja ja tehneet niistä liemiä. Alkupalan sirkasta buffattu keksi onkin hyvin rapumainen ja maku tosi miellyttävä. Alenin suunnitelmissa on testata mm. sirkkojen hapattamista ja pikkelöintiä. Sirkkojen mauissa on eroja, jopa yksilöiden välillä. Se mitä sirkka syö, vaikuttaa myös sirkkojen makuun sekä allergioihin. Thaimaassa sirkoille syötetään kalajauhoa, joka saattaa tuoda sirkkoihin kalamaisen maun sekä aiheuttaa allergioita kala-allergisille. Entocuben sirkoille syötetään Karjalaisen mukaan kotimaisia viljoja, maissia ja perunaproteiinia. Yleisesti sirkat voivat aiheuttaa allergisia reaktioita henkilöille, joilla on pölypunkki- tai äyriäisallergia. Sirkat eivät myöskään ole täysin gluteenittomia, sillä ne syövät viljoja.

Ravitsemus ja eettisyys

Hyönteisissä on erittäin runsaasti poteiinia, jopa 70 %. Niissä on kalsiumia, hyviä rasvoja B12 vitamiinia, jota suomalaiset saavat keskimäärin liian vähän ravinnosta. Tämä on vitamiini, jota ei saa pelkästä kasvisruuasta. Niissä on myös omega-3-rasvahappoja.  Sirkat ovat ekologisempi valinta kuin liha tai maitotuotteet, sillä sirkat käyttävät vain murto-osan vedestä tai energiasta, joita muut eläinperäiset elintarvikkeet tarvitsevat. Toisaalta eettisestä näkökulmasta voi olla montaa mieltä. Ovathan sirkat eläviä olentoja, mutta toisaalta tuntevatko sirkat kipua? Voiko niitä verrata sen puolesta eläimiin, yksiselitteistä vastausta ei ole.

Hyönteisruuan tulevaisuus?

Uskotko sinä siihen, että hyönteisruuassa on tulevaisuus, olisitko valmis ostamaan sirkkoja vastaavassa paketissa kuin jauheliha ja napsimaan pannulla paistettuja ja maustettuja sirkkoja makaroonilaatikon seassa tai lohkoperunoiden kera? Vaikka suomalaiset ovat kiinnostuneita maistamaan sirkkoja, matka kulutustottumusten muutoksiin on useimmiten todella pitkä. Uskon että sirkat ja muut hyönteiset ovat tulevaisuutta, mutta melko ekslusiivisina tuotteina ravintolassa tai sitten jauhettuina tuotteiden joukossa tuomassa proteiinia tuotteeseen, ilman että kuluttajan tarvitsee nähdä sirkan siivet tai ihmetellä sitä pannulla. Raaka-aineena täysin uusi tuote on aina haasteellinen, sirkkamarkkina vaatii vahvaa tuotteistamista ja selkeitä, ylivertaisia tuote-etuja, jotta sirkat päätyisivät osaksi suomalaista arkiruokaa. Vielä tähän on matkaa. Ehkäpä juuri Henri Alenin kaltaiset ruokavaikuttajat tuovat sirkkoja lähemmäksi suomalaista ruokaperinnettä, aluksi fine diningin keinoin. Finjävel sulkee pian ovensa, mutta Alen valotti hieman tulevaa ravintolakonseptia, sirkat tulevat olemaan jollain tavalla mukana ravintolan konseptissa. Jään odottamaan mielenkiinnolla mitä uusi ravintola tuo tullessaan.

2 Kommentit

  1. Tämä on tosi mielenkiintoinen ilmiö. Onnekkaana olen päässyt tutustumaan sirkkaamoon ja tälläkin hetkellä pakastimesta löytyy sirkkoja. Sirkat ovat olleet mukava ohjelma numero illanistujaisissa. Täytyy sanoa, että enimmäkseen kaverit lapsineen ovat pitäneet friteeratuista sirkoista ja ainakin aiheen tiimoilta on syntynyt keskustelua.

    • Hauskaa, sinä olet jo päässyt sirkkojen makuun kotikeittiössä! Mä en ole vielä päässyt siihen vaiheeseen, että olisin kotona testannut 🙂

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*