Munakoison kemiaa – jauheliha-munakoisovuoka

jauheliha-munakoisovuoka

 

Kohta alkaa kotimaisen munakoison satokausi. Munakoisoa tulee laitettua ikävän harvoin, mutta maultaan se on aivan mahtava erityisesti uuniruuissa sekä grillattuna. Miksi munakoisoa itketetään ja mitä itkettämisessä tapahtuu? Aina tätä ei kuitenkaan tarvitse itkettää, miksi?

Tarvitseeko munakoisoja itkettää?

Itkettämisen syy on se, että tällä pyritään pääsemään eroon munakoison karvaudesta. Nykyään lajikkeet ovat sellaisia, että karvautta ei enää esiinny niin kuin ehkä joskus aiemmin. Kannattaa valita kaupassa mahdollisimman kiiltäviä ja tummia munakoisoja, sellaisia että pinta on napakka. Kun kiilto alkaa hävitä alkaa se olla jo ylikypsä. Tällöin sisälle muodostuu ns. siemeniä ja todennäköisyys karvaudelle kasvaa. Karvauden aiheuttaa munakoison sisältämät glykoalkaloidit, jotka ovat luonnon omia toksiineja, jotka eivät näin pieninä määrinä ole ihmiselle haitallisia ja nykylajikkeissa niiden määrät ovat pieniä. Glykoalkaloidien avulla kasvi torjuu luonnollisia vihollisia, kuten eläimiä, hyönteisiä, homeita ym. Eli vastauksena otsikkoon, ei -munakoisoja ei nykyään tarvitse itkettää ellei halua turhaa vettä pois munakoisoista. Lajikkeissa on myös eroja. 

Itkettämisen kemiaa?

Itkettämisessä munakoisoviipaleiden tai kuutioiden päälle ripotellaan suolaa. Tämä aiheuttaa sen, että pinnalle muodostuu todella vahvaa suolaliuosta kun suola alkaa liueta munakoison pinnalla olevaan veteen. Kun pinnalla oleva suolaliuos on vahvempaa kuin munakoison soluissa, alkaa munakoison soluista vettä virrata suolaliuokseen. Tätä ilmiötä kutsutaan osmoosiksi. Munakoisosolut yrittävät tasoittaa suolapitoisuuseroja ja vettä virtaa ulos munakoison soluista. Samalla karvautta aiheuttavia glykoalkaloidiyhdisteitä virtaa ulos munakoisosta. 

Munakoiso on melko vesipitoinen, joten usein itketän munakoison, jolloin ylimääräistä vettä saa pois munakoisosta, tämä ei kuitenkaan olisi aina välttämätöntä. Jos nämä itkettää, kannattaa kuivata kunnolla itketetyt munakoisot ettei näistä tule turhan suolaisia. 

Tässä yksi munakoisoresepti, jossa olen itkettänyt munakoisot varuiksi koska tässä oli jo melko paljon siemeniä ja ehkä hiukan ylikypsä. Halusin myös vetisyyttä hieman pois. 

Munakoiso-jauhelihavuoka

jauheliha-munakoisovuoka

Munakoiso yhdistettynä tomaattiin ja valkosipuliin on taivaallista. Tämän paistoksen kruunaa tilkka punaviiniä. Itse pakastan punaviinin jämät aina pakkaseen pieneen pakastusrasiaan jos pullon pohjalle sattuu jäämään tilkka viiniä. Tämä on sitten helppo sujauttaa ruuan joukkoon tarvittaessa. 

  • 2 munakoisoa
  • 1 kg perunoita (oikaisin ja ostin valmiita pakasteviipaleita) 
  • 400 g jauhelihaa
  • 1 sipuli
  • 3 valkosipulinkynttä
  • 1/2 dl punaviiniä (tai loraus punaviinietikkaa)
  • 1 purkki tomaattimurskaa sekä loraus vettä
  • 1 rkl tomaattipyrettä
  • 1 tl sokeria
  • 1 tl oreganoa
  • 1 tl basilikaa
  • paprikajauhetta
  • cayennepippuria
  • Oliiviöljyä paistamiseen

Tee näin:

  1. Ota perunat sulamaan (tai kuori ja viipaloi, jos käytät tuoreita perunoita.) 

  2. Itketä munakoisot, eli leikkaa viipaleiksi leivinpaperin päälle ja ripsuttele suolaa viipaleiden pintaan. Anna olla n. 30 min ja kuivaa irronneet nesteet keittiöpyyhkeeseen. Toista sama toiselle puolelle.

  3. Kuutioi munakoisot ja paista oliiviöljyssä.

  4. Paista kuutioitu sipuli ja valkosipuli sekä jauheliha.

  5. Lisää punaviini ja keitä hetki. Lisää muut kastikeainekset.

  6. Hauduta 15 min (jos on aikaa niin kannattaa ehdottomasti haudutella pidempää). Punaviini tuo mahtavan aromin paistokseen, mutta se ei ole pakollinen. Tämän voi korvata lorauksella punaviinietikkaa.

  7. Lisää vuoan pohjalle kerros perunoita, puolet munakoisoista ja kerros kastiketta. 

  8. Lisää uusi kerros perunoita, munakoisoja ja loput kastikkeet pinnalle. 

  9. Juustoraaste kruunaisi paistoksen, mutta nyt se jäi uupumaan.

  10. Paista 200 asteessa n. 45 minuuttia.

  11. Tarjoile tuoreen tomaatin ja basilikan kera. Nam.

Vuoka hupeni parempiin suihin melkein kokonaan ennen kuin kerkesin nappaamaan kuvan.

jauheliha-munakoisovuoka

 

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*