Perunavartaat jogurttidipillä

perunavartaat jogurttidipillä

Uudet perunat, uudet potut, hyviä sellaisenaan, mutta mainioita myös grillattuna ja perunasalaateissa. Kerrostalokeittiössä ei paljon grillailla, mutta grillifiilikseen pääsee kun paahtaa näitä pottuja grillivastuksella ylimmällä tasolla. Jos näillä helteillä pystyy 🙂 Syntyi perunavartaat. Simppeliä naposteltavaa tai hyvä lisuke. Syntyy myös grillissä nopeasti. Tunnustan, että napostelin heti yhden vartaan sellaisenaan jogurttidipin kera, nam!

 

Perunavartaat – resepti (4-6 henkilöä)

10-12 perunaa (tai porukan määrän mukaan, yhteen vartaaseen mahtuu n. 2 keskikokoista perunaa)

6 varrastikkua

Öljyä voiteluun

4 tl kokonaisia kuivattuja fenkolin siemeniä (maustehyllystä)

Suolaa

Tee näin: Lisää varrastikut veteen, jotta ne ehtivät hetken kostua, näin ne eivät pala grillissä tai uunissa. Pese uudet perunat, kuivaa ja viipaloi n. 0,5 cm levyisiksi paloiksi. Pujota varrastikkuihin. Levitä öljyä päälle, apuna voi käyttää pullasutia. Lisää ripaus suolaa sekä ripottele päälle fenkolin siemeniä.

Laita uunin alaosaan pelti + leivinpaperi jos öljyä valuu. Paista vartaita 225 grillivastuksella (minulla myös kiertoilma päällä), 15-20 min pelkän uuniritilän päällä. Käännä paiston keskivaiheella.

 

Jogurttidippi

200 g turkkilaista jogurttia/kaurafraichea

1 rkl sinappia

mustapippuria myllystä

ripaus sokeria

1 valkosipulinkynsi kuutioituna

(Tuoretta korianteria tai minttua pilkottuna sekaan)

Tee näin: sekoita ainekset ja nauti perunavartaiden kera

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*