Tomaatti-linssikeitto

Tomaatti-linssikeitto

Mulla on varmaan jotain meedion taitoja koska viikonloppuna mietin mustikoita ja niiden mahtavia terveysvaikutuksia ja ns. super-food -ominaisuuksia. Mustikat ovat paljon parempia ja turvallisempia kuin esimerkiksi superfoodiksi mielletyt goji-marjat. Goji-marjoista kun todetaan todella usein erilaisia torjunta-ainejäämiä yli sallittujen pitoisuuksien ja muutenkaan marjojen kuljetus toiselta puolelta maapalloa ei ole kovinkaan ympäristöystävällistä kun samalla parempia marjoja on meillä täällä kotimaassa. Mietin josko olisin tästä aiheesta kirjoittanut blogiini. Maanantai-aamuna sitten sainkin lukea hesarista kotimaisten marjojen (mukaan lukien mustikoiden) mahtavista ominaisuuksista ja flavonoidipitoisuuksista. Sitten tähän toiseen meediotapahtumaan. Tiistaina illalla juuri nukahtaessani mietin, että teen seuraavana päivänä illalliseksi nopean tomaatti-linssikeiton. Suunnitelmissa oli nopea versio ihan tomaattimurskasta. Noh, aamupäivällä selasin Instagramia ja silmiini osui ensimmäisenä feedissä juuri postattu tuoretomaatti-linssikeiton kuva. Ohhoh, joku muukin on ajatellut samaa. Pitäisköhän lotota? No, tässä se tulee, minun nopea versioni tomaatti-linssikeitosta.

Tomaatti-linssikeitto

  • 2 (kevät)sipulia (käytin 2 isokokoista kevätsipulia)
  • 2 valkosipulin kynttä
  • reilusti oliiviöljyä paistamiseen
  • <pclass=”font_9″>1 rkl balsamikokastiketta
  • 1/2 tl chilijauhetta
  • 2 tl paprikajauhetta
  • 12 dl vettä
  • 5 tl kasvisliemijauhetta/1 kasvisliemikuutio
  • 3 prk (1,2 kg) hyvää tomaattimurskaa (Mutti) tai tuoreita tomaatteja
  • 3 dl punaisia linssejä (kuivattuja/raakoja)
  • 1 rkl sokeria
  • 3 tl kuivattua basilikaa

Tee näin:

  1. Kuutio sipulit ja valkosipulit.
  2. Lisää sipulit, chilijauhe ja paprikajauhe pannulle reilun oliiviöljyn kera.
  3. Paista kevyesti.
  4. Lisää balsamiko ja paista hetki.
  5. Lisää sitten vesi, kasvisliemi, tomaattimurskat, linssit sekä sokeri. 
  6. Keitä 20-30 min.
  7. Soseuta sauvasekoittimella ja lisää sitten kuivattu basilika.
  8. Tarjoile tuoreen basilikan kera.

Nyt on tomaatit tosi hyviä, joten jos haluat niin voit käyttää tuoreita tomatteja, sitä ennen ne on kaltattava, eli niistä on poistettava kuori.

Ja niin kuin kuvista näkyy, minulla oli innokas apuri ja kovasti kiinnostunut tuoreista basilikanlehdistä 🙂

Tomaatti-linssikeittoTomaatti-linssikeittoTomaatti-linssikeitto

Ruokamielellä? Seuraa minua

Facebook.com/ruokamielella
Instagram @ruokamielella

ruokamielella.com/

Jätä kommentti

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

*